Antiikinaikaiset kolmen pilarin rauniot

Mielenterveyden pilarit

Ihmiset tekevät työpaikasta Hyvän mielen työpaikan

Mielenterveyden edistäminen työpaikalla on kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä tekemistä. Monet mielenterveyttä tukevista tekijöistä ovat kytköksissä toisiinsa. Siksi muutoksia kannattaa tehdä kaikilla osa-alueilla rinnakkain ja huomioida niiden keskinäisiä vaikutussuhteita.

Onnistumisen kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moni työyhteisön jäsenistä on mukana kehittämistyössä. Mahdollisuus vaikuttaa työpaikan asioihin edistää jo itsessään mielenterveyttä. Ihmiset tekevät työpaikasta Hyvän mielen työpaikan.

Hyvän mielen työpaikka rakentuu kolmesta pääpilarista:

  1. Työpaikan arkikäytännöt tukevat mielenterveyttä
  2. Työpaikalla tuetaan mielenterveyttä erilaisissa elämäntilanteissa
  3. Mielenterveyden edistämistä johdetaan suunnitelmallisesti
Kolme henkilöä nauravat ja työskentelevät pöydän ääressä

Hyvän mielen työpaikka -merkin pilarit:


Arkikäytänteet

Hyvä mielenterveys rakentuu arjessa. Merkki rohkaisee työpaikkoja edistämään mielenterveyttä työpaikoilla kiinnittämällä huomiota arjen käytänteisiin. Työpaikan hyvät arkikäytännöt vahvistavat työntekijöiden hyvinvointia ja auttavat jaksamaan.

Tutustu


Tukeminen

Mielenterveyttä tulee tukea erilaisissa elämäntilanteissa. Merkki rohkaisee työpaikkoja edistämään mielenterveyttä työpaikoilla kiinnittämällä huomiota mielenterveyttä suojaaviin toimintamalleihin ja tukitoimiin kuormittavissa tai haastavissa elämäntilanteissa.

Tutustu


Johtaminen

Mielenterveyden johtaminen ja edistäminen työpaikalla vaikuttaa koko organisaation asenteisiin ja tapaan toimia. Miten työpaikalla on huomioitu mielenterveyden edistäminen koko organisaation tasolla ja näkyykö tämä esim. arvoissa, strategiassa tai johtamistyylissä?

Tutustu

Mieli ja työ

Työllä on monia mielenterveydelle myönteisiä vaikutuksia. Mielenterveyden edistämisellä työpaikalla tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, joilla vahvistetaan mielenterveyden voimavaroja ja suojataan mieltä työn kuormitustekijöiden kielteisiltä vaikutuksilta.

Lue lisää Mieli ja työ -sivulta!